Mannerheim-risti: ritarit, historia, aitous ja keräilyarvo

Mannerheim-risti, Suomen tunnetuin sotilaskunniamerkki

Mannerheim-ristejä myönnettiin viiden vuoden aikana 191 sotilaalle. Joukkoon mahtui sotamiehestä marsalkkaan, ja ratkaisevana perusteena oli aina yksittäinen rohkeudenteko tai johtamissaavutus, ei sotilasarvo. Kahdesta ja puolituhannesta ehdotuksesta läpi pääsi vain joka kymmenes. Risti kuvaa siksi ennen kaikkea myöntöperusteen tiukkuutta, ei ritarin yhteiskunnallista asemaa.

Sanavalinta "Suomen korkein sotilaskunniamerkki" toistuu yleiskielessä ja monissa lehtikirjoituksissa. Se vaatii kuitenkin täsmennyksen. Virallisessa suomalaisten kunniamerkkien keskinäisessä järjestyksessä 1. luokan Mannerheim-risti sijoittuu viidenneksi ja 2. luokka yhdeksänneksi: edellään ovat suurristit Suomen Valkoisesta Ruususta, Vapaudenristin Suurristi ja Suomen Leijonan suurristi. Vapaudenristin ritarikunnan sisäisessä järjestyksessä Mannerheim-ristit ovat kuitenkin korkealla, 1. luokka toisena ja 2. luokka neljäntenä. Kulttuurihistoriallisena symbolina, sotilasurhoollisuuden tunnuksena, Mannerheim-risti on Suomen tunnetuin.

Tämä artikkeli käy aiheen keräilijän ja historiasta kiinnostuneen näkökulmasta läpi. Mukana ovat ristin perustaminen ja asema ritarikunnassa, myöntämisperusteet ja luokkaerot, ritarit Lagus-rivin ensimmäisestä Heinrichsiin asti, valmistus Tillanderin liikkeessä, aitouden hierarkkinen arviointi, provenienssi, hintataso huutokaupoissa sekä lainsäädäntö ja eettinen käsittely. Faktat on pyritty palauttamaan primaarilähteisiin: Vapaudenristin ritarikunnan ohjesääntöihin, Mannerheim-ristin ritarien säätiön ritariluetteloon ja Hurmerinta–Viitasen elämäkertateokseen.

Perustaminen ja asema Vapaudenristin ritarikunnassa

Mannerheim-risti syntyi osana 16.12.1940 asetusta Vapaudenristin ritarikunnan erikoiskunniamerkiksi. Itse merkki suunniteltiin kuitenkin vasta seuraavana kesänä, jatkosodan alettua. Kesällä 1941 sotamarsalkka Mannerheim ja A. Tillander Oy:n johtaja Herbert Tillander istuivat alas neuvottelemaan ristin lopullisesta muodosta. Kunniamerkin valmistuksesta vastasivat Tillanderin liikkeessä Oskar Pihl, joka toimi taiteellisena johtajana, ja kultaseppä Woldemar Buchert. Myöntödiplomit valmisti Tilgmann Oy, mikä on erottelu, joka aitouden arvioinnissa kannattaa pitää mielessä: ristin ja diplomin valmisti eri taho.

Ensimmäiset Mannerheim-ristit myönnettiin 22.7.1941, kun jatkosota oli alkanut kuukautta aiemmin. Eversti Ruben Lagus sai ritarinumeron 1. Lagus oli silloin 5. divisioonan komentaja, ja hänen joukkonsa olivat juuri murtaneet neuvostojoukkojen puolustuksen Laatokan Karjalassa. Saman vuoden lokakuussa Mannerheim itse hyväksyi nimityksen ritareiden pyynnöstä. Viimeinen myöntö tehtiin 7.5.1945, jolloin vänrikki Viljo Laakso sai ritarinumeron 191. Ritareiden lopullinen lukumäärä jäi siten 191:een.

Asema kunniamerkkijärjestelmässä on syytä jakaa kolmeen tasoon, jotta lukija ymmärtää kontekstin:

• Suomen virallinen kunniamerkkien kantojärjestys (ritarikuntien suurmestarin vahvistama): Mannerheim-risti 1. luokka on viidennellä, 2. luokka yhdeksännellä sijalla.
• Vapaudenristin ritarikunnan sisäinen järjestys: 1. luokan Mannerheim-risti on toinen Suurristin jälkeen, 2. luokka neljäs.
• Kulttuurihistoriallinen merkitys: kansallisesti tunnetuin sotilasurhoollisuuden tunnus, joka on perinteisesti rinnastettu Saksan Ritariristiin tai Yhdysvaltain Medal of Honoriin.

Erottelun tarkoitus ei ole vähätellä Mannerheim-ristin asemaa, vaan oikoa yleinen yksinkertaistus. "Korkein" pätee sotahistoriallisessa puheessa, mutta kantojärjestyksen tasolla edellä ovat sekä Vapaudenristin Suurristi että suurristit muista ritarikunnista.

Myöntämisperusteet: urheus, johtamistaito ja poikkeuksellinen sotilaallinen ansio

Mannerheim-ristin myöntämisperusteena oli ohjesäännön mukaan poikkeuksellinen rohkeus, ratkaisevan tärkeän taistelutehtävän johtaminen tai erityisen ansiokas sotilaallinen toiminta. Ehdotuksen teki yleensä joukko-osaston komentaja, ja se kulki esikuntaketjun kautta päämajaan. Lopullisen päätöksen teki Vapaudenristin ritarikunnan suurmestari, joka sotien aikana oli sotamarsalkka Mannerheim itse.

Sotilasarvosta riippumattomuus oli alusta lähtien tarkoituksellinen periaate. Mannerheim halusi merkin, joka voitiin myöntää samassa muodossa sotamiehelle ja kenraalille. Marskin Ritarit -tilaston mukaan ritareista 110 kuului päällystöön, 58 alipäällystöön ja 23 miehistöön. Ohjesäännön muotoilu pidettiin tarkoituksellisesti laajana, jotta myöntö voi perustua sekä yksittäiseen kohtaukseen että pitempään johtajakauteen.

Ehdotuksia tehtiin sotien aikana noin 2 500. Niistä vain pieni osa eteni myöntöön asti. Hylkäysten syyt vaihtelivat: jotkut teot eivät riittäneet myöntöperusteen tiukkaan tulkintaan, joitakin ehdotuksia ei ehditty käsitellä ennen sodan päättymistä, ja muutamissa tapauksissa ehdotettu sotilas oli jo kaatunut, eikä postuumimyöntöjä tehty. Hylättyjen ehdotusten kohteina mainitaan kirjallisuudessa muun muassa Simo Häyhä ja Aarne Juutilainen ("Marokon Kauhu"), mutta yksittäisten hylkäyspäätösten perusteita ei eritellä tässä yhteydessä ilman primaarilähdettä.

Ritarille myönnetty kunniamerkki oli henkilökohtainen, eikä sitä luovutettu valtiolle ritarin kuoleman jälkeen. Mannerheim-ristin ritarien säätiön ritariluettelo dokumentoi ritarit ja heidän myöntöperusteensa. Yksittäisen ristin omistushistoria on varmistettava provenienssilähteistä, museoista ja huutokauppadokumenteista; joitakin ristejä on palautettu suvusta museoille, ja muutamia on löydetty katoamisen jälkeen vuosikymmenten päästä.

1. ja 2. luokka: erot, saajat ja harvinaisuus

Mannerheim-ristejä on kaksi luokkaa, ja ne eroavat toisistaan kantotavalta, koolta ja saajien lukumäärältä.

Ominaisuus	1. luokan Mannerheim-risti	2. luokan Mannerheim-risti
Mitat	49 × 49 mm	46 × 46 mm
Erityispiirre	Kullattu seppele 26 × 20 mm ristin yläpuolella, asestaiset käsivarret kantavat Karjalan vaakunaa	Vapaudenristin valkoemalinen heraldinen ruusu keskellä, jota ympäröi laakeriseppele käsivarsineen
Numerointi	Kääntöpuolelle upotetut kultanumerot (5 numeroitua, 3 numeroimatonta valmistettua kappaletta)	Juokseva ritarinumero kaiverrettuna kääntöpuolelle, 1.–191.
Kantotapa	Kaularisti, 41 mm leveä punainen nauha kaulan ympärillä	Vasemmanpuoleisen rintataskun alapuolella erillään muista kunniamerkeistä, ei nauhassa
Toinen myöntö	Ei tapahtunut	Solki kahdesta ristikkäisestä marsalkansauvasta
Myöntömäärä	2 (Mannerheim, Heinrichs)	191 ritaria, joista 4 sai kahdesti
Virallisia myöntökappaleita	8 valmistettua, 2 myönnettyä	191 ritarinumeroitua. Lisäksi tunnetaan korvaus-, malli-, näyttely- ja miniatyyrikappaleita, joita ei pidä laskea tähän riviin.

Erityisen tärkeää on huomata, ettei 1. luokan myönnön lukumäärä vastaa valmistettujen kappaleiden määrää. Tillanderin liike valmisti 1. luokan ristejä yhteensä kahdeksan: viisi numeroitua ja kolme numeroimatonta. Vain kaksi myönnettiin, Mannerheimille ja Heinrichsille. Myönnetyt kappaleet ovat numeroituja, mutta ne ovat museokokoelmissa eivätkä koskaan tule keräilymarkkinoille. Loput kuusi jakaantuvat museokokoelmiin, ritarien suunniteltujen mutta toteutumattomien myöntöjen perillisille ja yksityiskeräilijöille. Yksi numeroimaton 1. luokan kappale tuli Suomen Numismaattisen Yhdistyksen huutokauppaan 22.2.2020 ja myytiin hinnalla 38 280 euroa.

2. luokassa kuva on toinen. Numerointi on sidottu ritariin: ritari nro 1 on Lagus, ritari nro 191 on viimeisenä nimitetty Viljo Laakso. Kun ritari sai 2. luokan kahdesti, häneen ei tehty uutta numeroa, vaan hän kantoi alkuperäistä ristiään ja sen yläpuolelle kiinnitettiin marsalkansauvasolki. Käytännön seuraus on, että ritarinumeroituja 2. luokan myöntökappaleita oli 191, vaikka myöntöjä oli 195 (191 + 4 toista myöntöä). Kun lasketaan kaikki Mannerheim-ristin myönnöt mukaan lukien 1. luokan kaksi, päästään lukuun 197. Tämä luku ei kata Tillanderin valmistamia korvaus-, malli-, näyttely- tai miniatyyrikappaleita, joita käsitellään aitouden arviointia koskevassa osiossa erikseen.

Mannerheim-ristin ritarit: numerointi, kaksoisritarit ja merkittävät saajat

Ritari numero 1, eversti Ruben Lagus. Lagus oli 5. divisioonan komentaja jatkosodan alkaessa kesäkuussa 1941. Heinäkuussa 5. divisioona, myöhemmin Laguksen panssaridivisioonaksi muotoutunut joukko, mursi neuvostojoukkojen puolustuksen Laatokan Karjalassa. Mannerheim allekirjoitti ensimmäisen Mannerheim-ristin nimityksen 22.7.1941. Lagus jatkoi rintaman komentajana koko sodan ajan ja ylennettiin sittemmin kenraalimajuriksi.

Ritari numero 18, sotamarsalkka C. G. E. Mannerheim. Mannerheim oli torjunut nimitystä omaan nimeensä perustetun kunniamerkin saamisesta, kunnes seitsemäntoista ritarin nimittämisen jälkeen ritareiden joukkokirje pyysi häntä hyväksymään ristin. Hän suostui 7.10.1941 tasavallan presidentin ja siihen mennessä nimitettyjen ritarien pyynnöstä kantamaan 1. ja 2. luokan Mannerheim-ristiä, ja sai ritarinumeron 18. Numero sijoittuu luettelossa Laguksen jälkeen muutaman lokakuussa nimitetyn ritarin joukkoon.

Ritari numero 48, jalkaväenkenraali Erik Heinrichs. Heinrichs toimi Karjalan armeijan komentajana jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941 ja palasi tammikuussa 1942 päämajan yleisesikunnan päälliköksi, jossa tehtävässä hän sai 2. luokan Mannerheim-ristin 5.2.1942. 1. luokan ristin hän sai 31.12.1944. Heinrichs on Mannerheimin ohella ainoa, jolla on molemmat luokat. Erona Mannerheimiin: Heinrichs sai luokat eri päivinä, lähes kolmen vuoden välillä, kun taas Mannerheim sai molemmat samana päivänä.

Kaksoisritarit, neljä henkilöä. Toinen 2. luokan myöntö ilmaistiin marsalkansauvasoljella eikä uudella ristillä. Solki suotiin neljälle:

• Kenraalimajuri Aaro Pajari, 2. luokka 14.9.1941 ja 16.10.1944. JR 16:n komentaja Tolvajärvellä talvisodassa, sittemmin 18. divisioonan komentaja jatkosodassa.
• Eversti Martti Aho, 2. luokka 1.3.1942 ja 16.10.1944. JR 50:n komentaja, myöhemmin operaatio-osastoja Karjalan kannaksen suunnalla.
• Lentomestari Eino Ilmari Juutilainen, ritarinumero 56, 2. luokka 26.4.1942 ja 28.6.1944. Suomen ilmasotahistorian eniten ilmavoittoja saavuttanut hävittäjälentäjä, 94 voittoa Fokker-, Brewster- ja Messerschmitt-koneilla. Käyttönimi Ilmari, virallinen koko nimi Eino Ilmari. Lensi 3./LLv 24:ssä ensimmäisen myönnön aikana ja 1./HLeLv 34:ssä toisen.
• Kapteeni Hans Wind, 2. luokka 31.7.1943 ja 28.6.1944. 75 ilmavoittoa, hävittäjälaivue 24:n ylivoimaisesti tehokkain ohjaaja talven 1943–1944 ilmataisteluissa.

Muita tunnettuja ritareita. Ritarien joukossa ovat muun muassa luutnantti Lauri Törni (kapteeniksi ylennetty myöhemmin), kapteeni Eero Kivelä, everstiluutnantti Berndt Eino Edvard Polón ja kapteeni Jorma Karhunen. Sotamiehestä marsalkkaan ulottuva sotilasarvojen kirjo on dokumentoitu Mannerheim-ristin ritarien säätiön ritariluettelossa, jossa kunkin ritarin numero, nimityshetken sotilasarvo, joukko-osasto ja myöntöpäivä on lueteltu numerojärjestyksessä.

Ritarien tarinoita yhdistää tiivis aikajänne, 1941–1945, ja se että moni heistä toimi ratkaisevassa hetkessä, jossa pieni joukko kantoi ison taistelutehtävän. Hurmerinta–Viitasen toimittama elämäkertateos Suomen puolesta: Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945 käy kunkin ritarin tarinan läpi, ja se on edelleen alan akateeminen standarditeos.

Valmistus ja tekniset tuntomerkit: Tillander, Pihl, Buchert ja leimat

Ristin lopullinen muoto syntyi A. Tillander Oy:n liikkeessä Helsingissä kesällä 1941. Tillander oli vuonna 1860 perustettu kultaseppä, joka oli valmistanut suuren osan Suomen kunniamerkeistä jo Vapaudenristien alkuperäisestä erästä lähtien. Yhtiön johtaja Herbert Tillander istui sotamarsalkka Mannerheimin kanssa neuvotteluissa, joissa määriteltiin ristin tarkka mitoitus, materiaalit, emalointi ja nauhan kuosi. Suunnitteluprosessissa olivat mukana myös majuri Michaël Gripenberg ja everstiluutnantti Ragnar Grönvall, jotka toivat puolustusvoimien näkökulmaa.

Käytännön valmistuksen vastuussa olivat Tillanderin liikkeessä taiteellisena johtajana toiminut Oskar Pihl ja kultaseppä Woldemar Buchert. Pihl, joka oli liittynyt Tillanderiin vuonna 1925 ja toimi taiteellisena johtajana vuoteen 1959 asti, suunnitteli sittemmin myös Suomen Leijonan ritarikunnan kunniamerkit (1942) ja Helsingin olympialaisten ansioristit (1952). Pihlin osuus Mannerheim-rististä oli lopullisen piirroksen viimeistely Vapaudenristien pohjalta, jonka Akseli Gallen-Kallela oli alun perin suunnitellut.

Myöntödiplomit valmisti eri yritys, helsinkiläinen kirjapaino Tilgmann Oy. Tämä on aitouden arvioinnin kannalta tärkeä yksityiskohta: ristin valmistaja ja diplomin tekijä eivät ole sama taho, joten myöntökokonaisuudessa pitää tarkistaa molempien lähteiden yhdenmukaisuus.

Tekniset tuntomerkit luokittain

1. luokan Mannerheim-risti. Mitat ovat 49 × 49 mm, ja ristin yläpuolella on kullattu laakeriseppele 26 × 20 mm. Seppeleen sisällä asestaiset käsivarret kantavat Karjalan vaakunaa. Ristin perusrakenne on hopeaa, jonka päällä on kullattu hakaristi ja musta emali molemmin puolin. Numerointi on kääntöpuolella kultanumeroin upotettuna. Valmistuserä oli kahdeksan kappaletta: viisi numeroitua ja kolme numeroimatonta. Vain kaksi myönnettiin (Mannerheim, Heinrichs), ja molemmat kappaleet ovat numeroituja.

2. luokan Mannerheim-risti. Mitat ovat 46 × 46 mm. Keskiosassa on Vapaudenristin valkoemalinen heraldinen ruusu, jota ympäröi laakeriseppele käsivarsineen. Kullattu hakaristi ja hopearunko ovat samat kuin 1. luokassa, mutta 1. luokan erillistä ristin yläpuolista ripustusseppelettä ei ole. Numerointi on kääntöpuolelle kaiverrettuna juoksevana ritarinumerona, 1.–191.

Kantotapa. 1. luokan Mannerheim-risti kannetaan kaulassa 41 mm leveässä punaisessa läikehtivässä silkkinauhassa, jossa on valkoiset reunajuovat (1,5 mm reunoista 2 mm leveä valkoinen juova). 2. luokan Mannerheim-ristiä ei kanneta nauhassa, vaan se kiinnitetään vasemmanpuoleisen rintataskun alapuolelle erillään muista kunniamerkeistä. Mannerheim suunnitteli aluksi 2. luokan ristin kannettavaksi nauhassa muiden Vapaudenristin nauhalla rintaan kiinnitettävien kunniamerkkien tapaan, mutta luopui ajatuksesta korostaakseen kunniamerkin arvoa ja määräsi ristin kannettavaksi erillään.

Solki toiselle myönnölle. Marsalkansauvasolki kiinnitettiin ristin yläpuolelle, ja se muodostuu kahdesta ristikkäisestä mustaksi patinoidusta marsalkansauvasta kullatuin heloin. Solki on Mannerheim-ristille ominainen erotusmerkki, ei lisäosa, eikä se vastaa Saksan Ritariristin tammenlehväsymboleita tai miekkojen lisäosia.

Hopeapitoisuus ja leimat

A.T. on Tillanderin nimileima. 813H on suomalainen hopeapitoisuusleima, joka ilmaisee 813/1000 hopeapitoisuuden (kirjain H tulee sanasta hopea, ei Helsingin paikkakuntaleimasta). Pitoisuusleima 813 oli Suomessa käytössä vuodesta 1892 vuoteen 1974 asti, jolloin se korvattiin nykyisellä standardilla. Helsingin paikkakuntaleima on erillinen leima, eikä sitä pidä sekoittaa 813H-leiman H-kirjaimeksi. Mannerheim-risti on lähes varmasti 813-pitoisuutta, mutta tarkka tieto tulee kunkin ristin alkuperäisleimasta. Suomalaisen hopeaesineen täysi leimasarja arvioidaan aina kokonaisuutena: nimileima, pitoisuusleima, mahdollinen tarkastusleima, paikkakuntaleima ja vuosileima.

Aitouden arviointi: alkuperäinen, viralliset korvauskappaleet, miniatyyri, kopio ja väärennös

Aitouden arviointi Mannerheim-rististä on hierarkkinen prosessi. Kustakin tasosta saadaan oma vahvistuksen aste, mutta vasta useat tasot yhdessä rakentavat luotettavan kokonaiskuvan. AI-teksteissä ja amatööripuheessa hierarkia kääntyy usein nurinpäin: aloitetaan leimoista ja materiaaleista, eikä päästä koskaan ritariin tai myöntöön. Oikea järjestys on toinen.

Aloittelijan yleinen virhe on aloittaa leimoista ja materiaalista. Mannerheim-ristin arvioinnissa järjestys on päinvastainen: ensin myöntö, ritarinumero ja henkilö, vasta sen jälkeen fyysiset tuntomerkit.

Taso 1: myöntö, ritarinumero ja henkilö. Ensimmäinen kysymys on, mihin ritariin esine on sidottu. 2. luokan rististä luetaan kääntöpuolelta juokseva ritarinumero, ja se palautetaan säätiön ritariluetteloon. Jos numero ei vastaa kenenkään ritarin numeroa, kappale on joko väärennös, näyttelykappale tai tunnistamaton. 1. luokan rististä mahdollinen numero verrataan Mannerheimin tai Heinrichsin saamiin (molemmat museokokoelmissa), ja muiden kuuden kappaleen tunnetut sijainnit otetaan huomioon.

Taso 2: nimityskirja, säätiöarkisto ja valokuvat. Toinen kysymys on, onko myöntö dokumentoitu. Alkuperäinen Tilgmannin valmistama myöntödiplomi, Mannerheim-ristin ritarien säätiön elämäkertarekisterin merkintä ja SA-kuva-arkiston tai vastaavan arkiston valokuvat samaisesta ritarista yhdessä kannattelevat aitoutta vahvasti.

Taso 3: virallinen valmistussarja ja numerointi. Kolmas kysymys on, onko ristin numerointi linjassa virallisen valmistussarjan kanssa. 1. luokan kahdeksasta valmistetusta kappaleesta viisi on numeroituja. 2. luokan ritarinumerot kulkevat 1.–191. Numerointityyli (kultanumeroin upotettuna 1. luokassa, kaiverrettuna 2. luokassa) on osa tunnistusta.

Taso 4: fyysiset tuntomerkit, leimat, materiaali ja kunto. Neljäs taso sisältää mitat, painon, emaloinnin laadun, hopeapitoisuuden, valmistajan leimat (Tillander A.T.) ja patinan. Tällä tasolla erotetaan myös sodanaikainen valmistus myöhemmästä, koska valumuottien yksityiskohdat ovat hieman muuttuneet eri valmistuserissä.

Taso 5: markkinaprovenienssi. Viides taso on aiempien myyntien dokumentoitu ketju: huutokauppakatalogeissa esiintyminen, asiantuntijalausunnot, perilliskirjeet, säätiön rekisterimerkinnät ja vakiintuneiden välittäjien rekisteri. Tällä tasolla rakennetaan luottamusta vakiintuneisiin myyntikohteisiin ja erotetaan ne uusista, perustelemattomista markkinasaapumisista.

Erityistapaukset, jotka eivät ole väärennöksiä

Viralliset korvauskappaleet. Ritarit pystyivät tilaamaan A. Tillanderin kautta uusia kappaleita kadonneiden tilalle. Sotaaikainen virallinen korvauskappale on aito kunniamerkki, mutta sen myöntöhistoria saattaa olla erilainen kuin myöntöpäivänä luovutetun alkuperäiskappaleen. Keräilijän kannalta erottelu vaatii tutkijatyötä: aiemmat valokuvat, perheen suusanallisesti välittämä historia ja tilaustietojen säilyminen.

Miniatyyriristit. Ritarit pukeutuivat virallisissa siviilitilaisuuksissa frakkiin tai juhlapukuun, ja kunniamerkkejä kannettiin tällöin pienennettyinä miniatyyreina. Mannerheim-ristin miniatyyriversio on oma keräilymarkkinansa. Sen hinnat ovat selvästi pienemmät kuin täysikokoisten ristien, ja tunnistus eroaa yksityiskohtien osalta.

Mallikappaleet ja näyttelykappaleet. A. Tillanderin liike on aikoinaan valmistanut myös näyttely- ja keräilytarkoituksiin yksittäisiä Mannerheim-risti -kappaleita, joissa on samat leimat kuin myönnetyissä. Ne eivät ole väärennöksiä, mutta ne eivät ole virallisia myöntökappaleita. Konkreettinen esimerkki: saksalainen huutokauppatalo Auktionshaus Andreas Thies tarjosi joulukuussa 2021 numeroimatonta 1. luokan Mannerheim-ristiä lähtöhinnalla 18 000 euroa. Suomalainen militaria-asiantuntija Jani Tiainen epäili kappaletta näyttely- tai keräilykappaleeksi, ei viralliseksi myöntökappaleeksi.

Provenienssi: nimityskirjat, valokuvat ja omistushistoria

Provenienssi tarkoittaa esineen omistus- ja myöntöhistorian dokumentoitua ketjua. Mannerheim-rististä se rakentuu seuraavista lähteistä:

• Alkuperäinen myöntödiplomi, jonka valmisti Tilgmann Oy. Diplomi sisältää ritarin nimen, sotilasarvon, joukon ja myöntöpäivän, sekä Vapaudenristin ritarikunnan suurmestarin (yleensä Mannerheim) allekirjoituksen.
• Mannerheim-ristin ritarien säätiön rekisterimerkintä, joka kattaa ritarin elämäkerran, joukko-osaston ja myöntöperusteen.
• SA-kuva-arkiston ja muiden arkistojen valokuvat, joissa ritari on kuvattu Mannerheim-risti rinnassaan tai kaulassaan.
• Aiemmat huutokauppatiedot, jos risti on ollut markkinoilla ennen.
• Perillisten ja perheiden todistukset ristin omistushistoriasta sukulinjassa.

Provenienssin merkitys on suuri, mutta ei absoluuttinen. Nimityskirjan puuttuminen ei automaattisesti laske ristin arvoa nollaan. Arvo riippuu monesta tekijästä: ritarin tunnettuudesta, ristin numerosta, valmistajasta, kunnosta ja markkinan vertailukauppojen ketjusta. Esimerkiksi sotapropagandan myötä julkisuutta saaneet ritarit (Lagus, Juutilainen, Wind) kantavat enemmän kulttuurista painoarvoa kuin tuntemattomammat saajat, ja se heijastuu hintaan.

Käytännössä keräilijä rakentaa provenienssin pala kerrallaan. Hagelstamin ja SNY:n julkisissa huutokauppakatalogeissa julkaistavissa esitteissä on yleensä lyhyt aiempien myyntien ketju, ritarin elämäkertatiedot sekä valokuvat ristin etu- ja kääntöpuolelta. Riippumaton asiantuntija-arvio on suositeltava ennen kymmeniätuhansia euroja maksavan kappaleen ostoa.

Keräilyarvo ja huutokaupat: hintataso, Hagelstam, Holmasto, SNY ja Magnussonin tapaus

Mannerheim-ristin julkisissa kaupoissa toteutuneet hinnat ovat asettuneet melko yhtenäiselle tasolle viime vuosikymmenien aikana. 2. luokan rististä on maksettu tyypillisesti 38 000–55 000 euroa, riippuen ristin numerosta, ritarin tunnettuudesta, kunnosta ja dokumentaation kattavuudesta. Halvimmat tunnetut myynnit ovat olleet noin 18 000 euroa, ja niissä on ollut joko vaurioita tai puuttuvia osia kuten taustalevy.

Julkisia huutokauppatuloksia

Päivämäärä	Huutokauppatalo	Kohde	Toteutunut hinta	Saaja ja konteksti
22.2.2020	Suomen Numismaattinen Yhdistys (SNY)	1. luokan Mannerheim-risti, numeroimaton kappale	38 280 € (lähtöhinta 20 000 €)	Ei myönnetty kenellekään, yksi kahdeksasta valmistetusta kappaleesta
9.5.2020	Suomen Numismaattinen Yhdistys (SNY)	Magnussonin kokoelma (2. lk MR nro 129, 1. lk Vapaudenristi 1941 miekoin, 10 muuta kunniamerkkiä)	105 676 € (sis. ostajan kulut)	Kenraalimajuri Gustaf Erik Magnusson (1902–1993)
Marraskuu 2015	Hagelstam & Co	2. luokan Mannerheim-risti, miniatyyrineula, diplomi, alkuperäinen kotelo	n. 55 000 €	Everstiluutnantti Arvo Veikkanen, myöntö lokakuu 1944
Päivämäärä ei tiedossa	Hagelstam & Co	2. luokan Mannerheim-risti nro 32, alkuperäinen kotelo, diplomi	38 000 € (lähtöhinta 40 000 €)	Kersantti Oiva Vilho Rönkä (1913–1983), myöntö 22.10.1941

Magnussonin tapaus, neutraali muotoilu

Magnussonin kokoelman myynti 9.5.2020 on Suomen tunnetuin Mannerheim-ristejä sisältänyt huutokauppakauppa. Kokoelma sisälsi 2. luokan Mannerheim-ristin numero 129, 1. luokan Vapaudenristin miekoin (1941) ja kymmenen muuta kunniamerkkiä diplomeineen. Kokonaisuus myytiin lopullisella hinnalla 105 676 euroa, sisältäen ostajan kulut.

Iltalehti raportoi 10.5.2020 huutokaupasta hinnalla 1,2 miljoonaa euroa. MTV Uutiset selvitti 14.5.2020, että huutokaupassa annettiin lukuisia perusteettomia tarjouksia ja alustava korkein huuto ei toteutunut. Lopullinen kauppahinta jäi 105 676 euroon. Hintaero on opettavainen esimerkki siitä, että lehtikirjoituksissa esiintyvät huippumyyntihinnat eivät aina vastaa toteutunutta kauppahintaa, vaan voivat sisältää manipuloituja tarjouksia, joita ei ole ratkaistu kaupaksi.

Magnussonin oma tausta on huomioimisen arvoinen. Hän oli kenraalimajuri ja sodan aikana Lentolaivue 24:n ja Lentorykmentti 3:n komentaja, ja hän lensi 158 taistelulentoa hävittäen useita vihollislentokoneita. Hänen kokoelmaansa sisältynyt 2. luokan Mannerheim-risti numero 129 myönnettiin hänelle hänen omasta sotilaallisesta ansiostaan, ei perinnetuotteena.

Miniatyyriristien markkina

Miniatyyriristit ovat oma keräilymarkkinansa. Ne ovat ritareiden frakkikäyttöön tarkoitettuja pienennettyjä versioita, ja niiden hinnat ovat olennaisesti alemmat kuin täysikokoisten ristien. Kaupallinen tarjonta on niukkaa: miniatyyrejä valmistettiin alkujaan ritareita varten heidän omiin juhlapukuihinsa, mutta yksittäisiä korvaavia tai lisäkappaleita on voitu Tillanderin liikkeestä myös tilata erikseen.

Saksalainen huutokauppa Auktionshaus Andreas Thies, 11.12.2021

Joulukuussa 2021 saksalainen huutokauppatalo Andreas Thies tarjosi numeroimatonta 1. luokan Mannerheim-ristiä lähtöhinnalla 18 000 euroa. Tapaus sai laajaa huomiota Suomen mediassa. Suomalaiset asiantuntijat, mukaan lukien Jani Tiainen, epäilivät kappaleen olevan näyttely- tai keräilykappale Tillanderin valmistuksesta, ei virallisesti myönnetty risti. Toteutunut myyntihinta ei ole tiedossa suomalaisissa lähteissä. Tapaus toimii esimerkkinä siitä, että teknisesti uskottavat leimat (A.T. ja 813) eivät yksin riitä todistamaan kappaleen olevan virallinen myöntökappale.

Kotimaiset välittäjät

Hagelstam & Co on yksi keskeinen kotimainen militaria-huutokauppatalo, ja sen militaria-T-sarjan päättyneitä huutokauppoja kannattaa selata Mannerheim-ristejä etsiessä. Suomen Numismaattinen Yhdistys järjestää säännöllisesti numismaattisia huutokauppoja, joissa Mannerheim-ristejä on ajoittain myynnissä. Holmasto on Suomen vanhin militariakauppa, perustettu 1949, ja sen toiminta kattaa kaupankäynnin lisäksi aitoustarkistukset. Huuto.netissä Mannerheim-ristejä esiintyy harvoin, ja jokainen kohde tulee tarkistaa kaikkien viiden aitoustason mukaisesti.

Laki, etiikka ja säätiön rooli: maastavientilupa, varastetut kunniamerkit, museot ja perilliset

Mannerheim-ristin laillinen käsittely Suomessa rakentuu kahden ulottuvuuden varaan: kotimainen myynti ja maastavienti ovat eri asioita. Sekoittaminen on yleinen virhe keräilijöiden ja lehtikirjoittajien puheessa.

Kotimainen myynti

Kunniamerkkien keräily, ostaminen ja myyminen Suomessa ei vaadi erillistä keräilylupaa. Mannerheim-risti voidaan myydä yksityishenkilöltä toiselle, huutokauppatalon kautta tai erikoisliikkeeseen, ilman viranomaislupaa. Verotuksellisesti yksittäiset keräilykohteet ovat tavanomaisesti irtaimistoa, ja niiden myynti voi olla luovutusvoittoverollista, jos myyntihinta ylittää alkuperäisen hankintahinnan ja siihen liittyvät myyntikulut. Yksittäistapauksen verotuskohtelu on syytä tarkistaa Verohallinnon ohjeista tai veroneuvojalta.

Kantamista koskee kuitenkin selkeä rajoitus. Pääsääntöisesti kunniamerkkiä saa kantaa vain henkilö, jolle se on virallisesti myönnetty. Tämä tarkoittaa, että ostaja ei saa kantaa Mannerheim-ristiä virallisissa tilaisuuksissa, vaikka hän olisi sen laillisesti omistaja. Ritarin perilliset eivät myöskään saa kantaa ristiä puvuissaan; he saavat kuitenkin sijoittaa sen näkyville esimerkiksi ritarin hautajaisissa tai juhlatilaisuuksissa.

Maastavienti

Vienti Suomesta on toinen asia. Laki kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta 933/2016 määrittää, mitkä kulttuuriesineet vaativat maastavientiluvan. Mannerheim-ristit kuuluvat lain soveltamisalaan, kun ne ovat olleet Suomessa vähintään 50 vuotta. Useimpien Suomessa säilyneiden sodanaikaisten kappaleiden kohdalla ehto täyttyy nykyisin, koska viimeinen myöntö tehtiin 1945. Yksittäisen esineen oleskeluhistoria on kuitenkin varmistettava lupaviranomaiselta, koska ulkomailla pitkään olleet kappaleet voivat olla poikkeustapauksia.

Lupaviranomaiset ovat:

• Museovirasto toimii ohjaavana lupaviranomaisena ja vastaa hakemuksen kokonaiskäsittelystä.
• Sotamuseo käsittelee asiantuntemusalansa kansallisia maastavientilupia, mukaan lukien Mannerheim-ristejä koskevat hakemukset.
• Tulli valvoo vientiä rajalla.

Vienti EU:n sisällä ja vienti EU:n ulkopuolelle käsitellään eri sääntelykehikoissa. Kansallinen maastavientilupa tarvitaan, kun esine kuuluu lain 933/2016 soveltamisalaan, ja se haetaan riippumatta esineen rahallisesta arvosta. EU:n ulkopuolelle vietäessä on lisäksi tarkistettava, edellyttääkö tapaus EU-vientilupaa; tietyissä tilanteissa EU-lupa haetaan kansallisen luvan sijasta. Käytännössä ennen Mannerheim-ristin viemistä Suomesta tulee aina ottaa yhteyttä Museovirastoon ja Sotamuseoon ja tarvittaessa konsultoida lakimiestä. Lupatyyppi varmistetaan aina viranomaiselta ennen vientiä.

Varastetut kunniamerkit ja säätiön rooli

Mannerheim-ristin ritarien säätiön ritariluettelo dokumentoi ritarit, ja säätiöltä voi tiedustella tunnettujen yksittäisten kappaleiden taustaa. Säätiöllä ei ole oikeudellista valvontavaltaa keräilymarkkinoille, joten varastetuista risteistä epäiltyjen kohteiden kohdalla pitää lisäksi konsultoida poliisia ja vakiintuneita asiantuntijoita. Sotamuseo, Mannerheim-museo ja Suomen kansallismuseo säilyttävät myönnettyjä Mannerheim-ristejä omissa kokoelmissaan, ja niiden konservoinnista vastaa Museovirasto.

Perilliset ja sukupolvenvaihdokset

Suuri osa nykyisin keräilymarkkinalle saapuvista Mannerheim-risteistä on ritarien jälkeläisten myymiä. Kysymys, jota ei voi ohittaa, on eettinen: onko sopiva luopua sukulinjan kunniamerkistä ja muuttaa se rahaksi? Vastaus jää jokaisen perheen ratkaistavaksi. Joillekin ristin myyminen on käytännön ratkaisu, kun säilyttämisen edellytyksiä ei ole. Toisille luovutus museoon on parempi vaihtoehto kuin yksityismyynti, koska se varmistaa että risti pysyy julkisesti saavutettavassa kontekstissa.

Usein kysytyt kysymykset

Montako Mannerheim-ristin ritaria oli?

Mannerheim-ristin ritareita oli yhteensä 191 sotilasta. Heistä kaksi (sotamarsalkka C. G. E. Mannerheim ja jalkaväenkenraali Erik Heinrichs) sai myös 1. luokan ristin. Neljä ritaria sai 2. luokan ristin kahdesti. Myöntöjä oli kaikkiaan 197.

Saiko Mannerheim itse Mannerheim-ristin?

Sai. Mannerheim hyväksyi nimityksen vasta seitsemäntoista ritarin nimittämisen jälkeen, ritarien itsensä pyynnöstä. Hän sai 1. ja 2. luokan ristin samana päivänä 7.10.1941, ritarinumerolla 18.

Ketkä saivat 1. luokan Mannerheim-ristin?

Kaksi henkilöä: sotamarsalkka C. G. E. Mannerheim (7.10.1941) ja jalkaväenkenraali Erik Heinrichs (31.12.1944). Molemmat olivat myös 2. luokan ritareita. Heinrichs sai 2. luokan jo 5.2.1942 ritarinumerolla 48. 1. luokan ristejä valmistettiin yhteensä kahdeksan kappaletta, mutta vain kaksi myönnettiin. Loput kuusi sijaitsevat museokokoelmissa, ritarien suunniteltujen mutta toteutumattomien myöntöjen perillisillä tai yksityiskeräilijöillä.

Mitä tarkoittaa toinen 2. luokan Mannerheim-risti?

Toista myöntöä ei ilmaistu uudella ristillä, vaan ristin yläpuolelle kiinnitettävällä soljella, joka muodostuu kahdesta ristikkäisestä marsalkansauvasta. Neljä ritaria sai tämän soljen: kenraalimajuri Aaro Pajari, eversti Martti Aho, lentomestari Eino Ilmari Juutilainen ja kapteeni Hans Wind. 2. luokan fyysisten ristien lukumäärä on siis 191, vaikka 2. luokan myöntöjä oli 195.

Saako Mannerheim-ristin myydä Suomessa?

Kotimainen myynti on lähtökohtaisesti vapaata. Kunniamerkkien keräily, ostaminen ja myyminen ei vaadi erillistä keräilylupaa. Kantamista koskee rajoitus: kunniamerkkiä saa kantaa vain henkilö, jolle se on myönnetty, ei perillinen eikä ostaja.

Saako Mannerheim-ristin viedä ulkomaille?

Ei ilman lupaa. Lain 933/2016 mukaan kulttuuriesineiden vienti Suomesta vaatii Museoviraston lupaa, kun esine kuuluu lain soveltamisalaan ja on ollut Suomessa vähintään 50 vuotta. Mannerheim-ristit on Museoviraston ohjeessa erikseen mainittu. Sotamuseo käsittelee asiantuntemusalansa lupia. Tulli valvoo vientiä rajalla. EU:n ulkopuolelle vietäessä voi tulla kyseeseen myös EU-vientilupa.

Kuka valmisti Mannerheim-ristin?

Helsinkiläinen kultaseppä A. Tillander Oy. Lopullinen muoto syntyi sotamarsalkka Mannerheimin ja Tillanderin johtaja Herbert Tillanderin neuvotteluissa kesällä 1941. Käytännön työn tekivät Oskar Pihl (suunnittelu, taiteellinen johto) ja kultaseppä Woldemar Buchert. Myöntödiplomit valmisti Tilgmann Oy.

Miten Mannerheim-ristin aitouden tunnistaa?

Aitous arvioidaan hierarkkisesti viidellä tasolla: (1) myöntö ja ritarinumero, (2) nimityskirja ja arkistolähde, (3) virallinen valmistussarja, (4) fyysiset tuntomerkit eli mitat, materiaali ja leimat, ja (5) markkinaprovenienssi. Pelkät leimat eivät riitä todistamaan aitoutta, koska Tillanderin valmistajaleima A.T., hopeapitoisuusleima 813 ja Helsingin paikkakuntaleima H voivat esiintyä myös virallisessa korvauskappaleessa, miniatyyrissä, mallikappaleessa tai sodan jälkeen valmistetussa keräilykappaleessa.

Lähteet

Primaarilähteet (akateeminen tarkkuus)

• Vapaudenristin ritarikunta, virallinen historiikki ja ohjesäännöt
• Suomen tasavallan ritarikuntien kanslia, ritarikuntien viralliset kuvaukset ja kunniamerkkien keskinäinen järjestys
• Tasavallan presidentin asetus nro 748/16.12.1940 Vapaudenristin ritarikunnan pysyvästä perustamisesta (Suomen asetuskokoelma)
• Tasavallan presidentin asetus nro 550/18.8.1944 Vapaudenristin ritarikunnan ohjesäännöstä
• Mannerheim-ristin ritarien säätiö, ritariluettelo, perustamistiedot, valmistustiedot
• Hurmerinta, Ilmari & Viitanen, Jukka (toim.): Suomen puolesta: Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945
• Tiainen, Jani: Suomen kunniamerkit / The Orders, Decorations and Medals of Finland
• Laki kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta 933/2016 ja Museoviraston siihen liittyvät päätöskäytännöt

Sekundaarilähteet

• Mannerheim-risti, Wikipedia
• Mannerheim-ristin ritarit, Wikipedia
• Vapaudenristin ritarikunta, Wikipedia
• Korpisota.fi, Mannerheim-risti

Museo- ja kuva-aineistot

• Finna.fi, Suomen museoiden ja arkistojen yhteinen hakukäyttöliittymä
• SA-kuva-arkisto, 160 000+ sotavalokuvaa, CC BY 4.0
• Suomen kansallismuseo, Sotamuseo, Mannerheim-museo

Markkinatieto (huutokauppatulokset ja kaupankäynti)

• Hagelstam & Co, kotimainen huutokauppatalo (militaria-T-sarjan päättyneet huutokaupat)
• Suomen Numismaattinen Yhdistys (SNY), historialliset huutokauppatulokset
• Holmasto, Suomen vanhin militariakauppa (perustettu 1949)

Mediakirjoitukset

• MTV Uutiset 14.5.2020, Magnussonin kokoelman lopullinen kauppahinta
• MTV Uutiset 9.2.2020, 1. luokan Mannerheim-ristin SNY-myynnin esittely
• Iltalehti 10.5.2020, Magnussonin alkuperäinen 1,2 M €:n raportointi